B-nuorten Alue-SM 25.-27.5.2016 Somero

Etelän B-tytöt Somerolla

Etelän tyttöjen osalta turnaus päättyi erittäin hienosti, kun 1-joukkueelle ripustettiin turnauksen päätteeksi hopeiset mitalit kaulaan. Somerolla pidetyissä kisoissa järjestelyt toimivat hienosti, kun iloinen ryhmä SoPa:n väkeä huolehti vieraistaan. Tyttöjen mestariksi pelasi Lounaan 1-joukkue ja poikien puolella Pohjoisen 1-joukkue. Onnittelut voittajille!

B-nuorten Alue SM-turnaus pelattiin nyt ensimmäistä kertaa uudessa ajankohdassa toukokuun lopussa kauden päätteeksi. Somerolla pidetyissä kisoissa järjestelyt toimivat hienosti, kun iloinen ryhmä SoPa:n väkeä huolehti vieraistaan. Tyttöjen mestariksi pelasi Lounaan 1-joukkue ja poikien puolella Pohjoisen 1-joukkue. Onnittelut voittajille!

Etelän tyttöjen osalta turnaus päättyi erittäin hienosti, kun 1-joukkueelle ripustettiin turnauksen päätteeksi hopeiset mitalit kaulaan. Joukkue venyi juuri oikeilla hetkillä parhaimpaansa puolivälierässä sekä välierässä. 2-joukkueen sijoitukseksi tuli lopulta kohtalainen 9 sija. Hieman parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia, mutta pari tiukkaa 1-2 tappiota tiputti joukkueen pelaamaan jumbosijoista.

Etelän 1-joukkueen matka hienoon hopeasijoitukseen oli monivaiheinen mutta onnistunut rupeama. Leiritysvaiheessa muutamilla avainpelaajilla oli vielä rankan sarjakauden jäljiltä erilaisia vammoja, jotka rajoittivat harjoittelua ja pientä epävarmuutta pelikunnosta itse kisoissakin oli ilmassa. Mutta tytöt tekivät kaikkensa, että Somerolla pelataan, ja mitalia lähdetään tavoittelemaan. Lopulta joukkueen avainpelaajat olivat kutenkin mukana rosterissa, pienin varauksin, mutta täynnä intoa.

Alkusarja ei vielä näyttänyt ihan kaikkea, mihin joukkue pystyy, kun valmennuskaksikko Gina ja Jussi peluuttivat joukkuetta sillä ajatuksella, että paras otetaan irti vasta ratkaisupeleissä. Lohkopeleissä voitettiin Idän 1-joukkue 2-0, mutta vastaavasti Lännen, Lounaan ja Pohjoisen 1-joukkueita vastaan jouduttiin taipumaan 0-2 numeroin. Puolivälierässä vastaan asettuivat Idän tytöt uudelleen, ja siinä ottelussa Idällä oli ihan totinen meininki haastaa Etelän tyttöjä, ja näin ensimmäinen erä karkasi melko helposti Idälle 15-25. Toisesta erästä lähtien alkoi Etelän tyttöjen peli näyttämään siltä, mitä lopputulos aikanaan tulisi näyttämään… toinen erä 25-14 ja perään ratkaiseva kolmas erä 15-8 ja matka jatkui välieriin. Välierässä Etelän tytöt pääsivät haastamaan Lännen joukkueen uudelleen, kun alkusarjassa oli saatu ”kuokkaan”, ja se näkyi tyttöjen peli-ilmeestä alusta alkaen. Välierä oli Etelän tytöiltä parasta pelaamista koko kisoissa, ja vaikka ensimmäinen erä kääntyikin jatkopalloilla vielä Lännen tytöille, tulivat kaksi seuraavaa kotiin, numeroin 25-18 ja 15-11, ja ansaittu loppuottelupaikka Etelän tytöille! Loppuotteluottelussa isolla kentällä eivät Etelän tytöt saaneet peliään aivan välierän tasolle, ja vähintään sinne olisi pitänyt yltää, jotta kultamitaliin olisi voinut yltää… peli ei ollut tytöiltä missään nimessä huonoa, mutta Lounaan tytöt pelasivat armottoman laadukasta, kovaa ja tarkkaa lentopalloa, ja venyttivät piste pisteeltä eroa edukseen, näin ansaitusti kultamitalit matkasivat heille numeroin 0-2 (17-25, 17-25). Hopeamitali oli Etelän tytöiltä loistava saavutus, kun muutamaan vuoteen ei mitaleita B-tytöissä oltu saavutettu.

Hopeamitalijoukkueessa pelasivat: Sara Tiihonen, Neea Saarenpää, Jasmin Jylö, Anna Hyttinen, Minttu Junno, Elina Lind, Mona Kokko, Niina Putkonen (PuMa-Volley), sekä Yasmine Madsen (Kuortane/Kajo), Martta Lemola (HPK, Salpis), Ella Autere (Yritys). Valmentajina Gina Rask ja Jussi Tuominen. Onnittelut koko hienolle ryhmälle, josta pelaamisen ohella löytyy myös paljon persoonallisuutta ja muita hienoja elämässä hyödyllisiä ja tarpeellisia ominaisuuksia.

 

2-joukkueen turnaus eteni nousujohteisesti, kun pari ensimmäistä peliä meni vielä vähän ujostellessa, eikä peli vielä ollut sitä, mihin joukkue parhaimmillaan pystyy. Tiukat 1-2 tappiot ensin Lännen 2-joukkueelle perjantaina, ja Idän 2-joukkueelle lauantaiaamuna aloittivat vähän mollivoittoisesti joukkueen turnauksen, etenkin kun peli ei ollut sitä parasta Etelän 2-joukkuetta. Kolmannessa pelissä vastassa oli lohkon kovin joukkue eli Lounas 2, ja vaikka Lounas vei pelin suoraan numeroin 0-2, oli tässä pelissä Etelän tytöt jo lähempänä omaa hyvää tasoaan, kun aiemmissa peleissä. Viimeisessä lohkopelissä vastassa oli hyvin turnauksen pelannut Pohjoisen 2-joukkue, ja nyt Etelän tytöt olivat parhaalla pelipäällä, saaden tiukan ja hyvätasoisen pelin käännettyä itselleen numeroin 2-1.

Sunnuntain sijoituspeleissä kohdattiin ensin Lännen tytöt uudelleen, ja tälläkin kertaa Länsi oli parempi, nyt numeroin 0-2. Viimeisessä ottelussa Idän joukkuetta vastaan taisteltiin sitten mukava päätös kisoille niukalla mutta ansaitulla 2-1 voitolla. Näin loppusijoitukseksi tuli yhdeksäs sija.

Etelän 2-joukkueessa pelasivat: Erika Virtanen, Helmi Koskelainen, Jenni Laurila (Salpis), Ella Mäkinen, Iitu Peltola (PuMa Volley), Venla Tiainen, Sanni Vallin (Blues Volley), Asta Kimmo (KaVe), Sara Aito (NaLe), Nataly Jaanikivi (EsLe), Ika Kärkkäinen (HoTa) ja Alisa Holm (KoVe). Valmentajina Jouni Helenius ja Vesa Kauppi.

Erittäin tunnollinen ja mukava ryhmä tyttöjä, joissa on potentiaalia pelaajina pärjätä pitkälle lentopallossa… Pikkuisen ujostelua pois ja vielä lisää hyvää ja laadukasta harjoittelua, niin näistä tytöistä kuullaan vielä.

 

B-tyttöjen aluejoukkueprojektia mentiin tänä kautena vähän uusilla kuvioilla, kun alue SM-kisat pelattiin nyt ensimmäistä kertaa kevään päätteeksi toukokuun lopussa. B-tyttöjen leirejä pidettiin siten, että tammikuussa oli yksi avoin katsastusleiri Kausalassa, jossa oli reilu 50 tyttöä mukana. Lisäksi osa 1999 syntyneistä, noin 15 tyttöä oli valittu suoraan seuraaviin vaiheisiin aiempien näyttöjen, sekä kevään peliruuhkien vuoksi. Huhtikuussa oli kaksi alueleiriä, ensimmäinen Pajulahdessa ja toinen Kisakalliossa, joissa oli reilut kolmenkymmentä tyttöä mukana. Jälkimmäisestä leiristä alkaen myös ns. yläsarjatytöt tulivat mukaan leirityksiin. Huhtikuun leirin jälkeen valittiin aluejoukkueet, jotka leireilivät vielä yhden viikonlopun Pajulahdessa viimeistellen pelikuvioita ja pelasivat harjoitusotteluja Hel Volley 2:n naisia vastaan.

Leirit sujuivat erittäin hyvin, pelaajien asenne harjoitteluun oli tavoitteellista ja urheilullista, myös muu toiminta leireillä oli miellyttävää huomioitavaa, ja sai oikeesti olla ylpeä omista valmennettavistaan.

Suuret kiitokset kaikille Etelän alueen seuroille hienosta työstä alueen lentopallon eteen, sillä siellä seuroissa missä pääosa harjoittelusta tapahtuu ne pelaajat tehdään! Erityismaininnan tänä keväänä ansaitsee varmasti PuMa Volley, josta pelaajia aluejoukkueissa oli toistakymmentä.

-99 syntyneille tytöille tämä kerta oli viimeinen aluejoukkuerupeama, joten toivotan teille menestystä ja paljon ilon hetkiä, toivottavasti vielä pitkään jatkuvalla lentopalloilijan uralla! Tehkää kovasti töitä ja pyrkikää tinkimättömästi kohti omia tavoitteitanne ja unelmianne, niin saattaa olla, että se joskus kaukainen unelma on yhtenä päivänä siinä ”käsin kosketeltavissa” :-)

Nuoremman ikäluokan tytöillä on vuoden päästä mahdollisuus vielä kerran lähteä tavoittelemaan aluejoukkueisiin, hamuamaan mitaleita ja muita elämän mittaisia muistoja ja elämyksiä. Harjoitelkaa samoin tinkimättömästi, ja tavoitelkaa unelmianne.

Pelien lisäksi oli taas kerran hienoa katsella ja olla iloinen Etelän alueelta tuomareiksi tulleiden Martta Lindströmin, Minttu Lemolan ja Annika Variksen toiminnasta… osaavia ja jämäköitä tuomareita, ja ansioistaan olivat kaikki tyttöjen loppuottelussa tuomaritehtävissä.

Kiitos Lemolan Katjalle majoitusvalvojan tehtävän vastuullisesta hoitamisesta, ja monen muunkin ”juoksevan” asian hoitamisesta… Kaikki hoitui tosi hienosti, toki ei ollut kyllä yllätys että hoituivat, sillä ei ollut ihan ensimmäiset kisat Katjalle. Kiitos myös Iiris hienoista kisa- ja matkajärjestelyistä, jotka hoituivat mutkattomasti ja hyvin.

Kiitos aluevalmentajakollegoille erittäin hyvästä yhteistyöstä! Lyhyt ansaittu ”hengähdystauko”, ja kohta taas mennään parin viikon päästä jo kohti uusia haasteita C-tyttöjen kanssa…

 

Hyvää ja Urheilullista lentopallokesää!

Jouni H

- - - -

 

Etelän 1 pojat Somerolla

Etelän 1-joukkueen loppusijoitus oli 6. B-nuorten Alue SM-kisoissa. Turnaus alkoi perjantaina lupauksia herätellen puhtaalla 2-0 voitolla Lännen 1-joukkueesta. Lauantaina pelaamisen taso heitteli puolelta toiselle ja välillä nähtiin todella hyvätasoista tekemistä. Aamu alkoi todella tiukalla väännöllä itää vastaan, joka sai kuin saikin kammettua 2-1 voiton. Lounas-pelissä tapahtuneen notkahduksen jälkeen lähdettiin taistelemaan Pohjoisen 1-joukkuetta vastaan. 1. hävityn erän jälkeen hoidimme 2. erän selkeän tason noston seurauksena. 3. erässä omasta ottelupallosta huolimatta pohjoinen vei ottelun nimiinsä 2-1.

Puolivälierässä vastaan asettui Idän 1-joukkue, joka voitti ottelun paremmalla kuusikkopelillä. Erityisesti puolustuspelaaminen oli todella hyvällä tasolla. Sunnuntaina Pohjoisen 2-joukkueen voiton jälkeen voimavarat eivät enää riittäneet Lounaan 2-joukkueen kaatamiseen ja lopputuloksena 6. sija.

Pystyimme ajoittain pelaamaan todella hyvin ja pystyimme todella haastamaan kärkijoukkueet. Jatkoa ajatellen meidän pitää pystyä pienentämään suoritustason minimin ja maksimin välistä eroa ja vielä mielellään siten, että taso asettuu keskimäärin mahdollisimman ylös. Toisaalta uskomalla omaan tekemiseen ja sitä kautta heikkojen jaksojen nopeammalla kääntämisellä tiukat väännöt kääntyvät jatkossa meidän eduksi.

Joukkueessa pelasi viisi 99-syntynyttä poikaa, joiden aluejoukkuepelit ovat nyt ohi. Iso kiitos pojille ja tsemppiä tulevaisuuden haasteisiin! 

# Juha Laurila

- - - -

 

Etelä 2 pojat B-nuorten kisoissa Somerolla

Etelän 2-joukkue oli liikenteessä B-nuorten kisoissa varsin nuorella joukkueella, lähes kaikki joukkueen pelaajat pelasivat menneellä kaudella vain C-nuorten sarjaa. Vahvistuksena toki muutama B:n pelejä jo pari kautta tahkonnutta " konkaria ". Fyysisesti kuitenkaan joukkue ei hävinnyt vastustajilleen kuin ehkä perinteisesti Lounaan kakkoselle, jossa olikin lounaalle poikkeuksellisen paljon ysiysejä . Lopulliseksi saldoksi Etelän pojille kaksi voittoa kuudesta pelistä, erityisen katkerana palana lauantai-illan niukka tappio Pohjoiselle. Tämän pelin voitto olisi vienyt joukkueen jatkopeleihin ja olisi päästy mittaamaan myös ykkösjoukkueitten taso. Kuitenkin, tappiot kasvattavat ja antavat varmasti pontta entistä sinnikkäämpään treenaamiseen. Seuraavalla kerralla ollaan taas pykälän vahvempia ja viisaampia.

Pelillisesti koko joukkueelta positiivinen esitys, nähtiin että pystytään hyvin haastamaan muut alueet ja pienellä tason nostolla voittamaan vielä monta tiukkaa taistoa. Nyt ei muuta kuin treeni -intoa kesälle ja fysiikka hyvään kuntoon ennen uutta salikautta.

Markku Väänänen

- - - -