Harraste

Lentopalloa pelataan harrastustoimintana todella lajasti Suomessa. Eteläisellä ja lounaisella alueella pyöruvät Viking Line CUP - sarjat, joihin turnauskohtaisesti voi osallistua hyvin joustavasti. Sarjoja on miehille ja naisille eri tasoisina ja lisäksi sekasarja. Lisätietoja Viking Line CUP -sivustolta.

Harrastussarjoja on muodostettu myös alueitta. Itä-Suomessa pyörii omansa ja esimerkiksi Lahden seudulla varsin kovatasoinenkin oma sarjansa.

Nuorille useissa seuroissa on omat harrastusryhmät, jotka eivät osallistu sarjapelaamiseen vaan tärkeintä on yhdessä pelailu ja liikkuminen. Ryhmistä saattaa osallistua Power CUP:iin, osa pehmolentopalloturnauksiin. Ryhmät pelaavat myös keskenään pelejä. Yksi yhteistyökumppani tällaiseen toimintaan löytyy mm. PuMa-Volleystä.

Koamme tälle sivustolle halutessa tietoa harrastussarjoista ja harrastusjoukkueiden yhteystietoja. Näin toimijat voivat sopia keskenään myös pelejä.

Istumalentopallossa niin ikään pyörii sekä kilpa- että harrastustoimintaa. Halutessa laitamme seuroista tietoja ja linkkejä ESLAn sivuille.

Voit käyttää viestintää meille Ota yhteyttä -lomaketta.

Kutsuja harrastelentopalloturnauksiin

PDF-tiedostoPEHMOLENTIS-turnaus - sarjat2016.pdf (44 kB)
Laajasalon Voima järjestää turnauksen 4.-16.4.2016

Kuvaa klikkaamalla siirryt Viking Cup sivuille