Puhumattomuudella ei poisteta epäasiallista käytöstä

Ensimmäinen blogikirjoitukseni keskittyy turvalliseen toimintaympäristöön lasten ja nuorten urheilussa sekä aiheeseen, minkä itse olen nimennyt läpinäkyväksi valmennukseksi.

Viime aikoina julkisuudessa olemme saaneet tai ennemminkin joutuneet lukemaan yhä enenevissä määrin ikäviä tarinoita epäasiallisesta käytöksestä. Kiusaaminen, häirintä, syrjintä, vallan väärinkäyttö, seksuaalinen ahdistelu... Kaikki epäasiallista käytöstä, eri vaatteet päällä.

Hyvin pitkään kaikilla oli mielikuva, että urheilussa tällaista ei ole, sillä tästä ei ollut ilmoituksia. Nykyään tiedämme paremmin.

Se mitä julkisuudesta luemme, on mielestäni vain jäävuoren huippu. Tiedän, että epäasiallisen käytöksen kitkeminen voi tuntua jopa loputtomalta suolta, jossa rämmitään kulissien takana. Julkisuudessa usein epäasiallisesta käytöksestä uutisoitaessa kaikki kohdistuu henkilöön, mutta itse henkilökohtaisesti haluan takertua laajemmin itse ilmiöön ja kulttuuriin.

Epäasiallisesta käytöksestä puhutaan entistä enemmän ja tätä uskalletaan tuoda esiin. Kulttuuri on selkeästi kokemassa murrosta ja tästä mielestäni kertovat myös kampanjat mitä Suomen Olympiakomitea vie eteenpäin. Olen henkilökohtaisesti saanut suoria mielipiteitä, ettei tästä aiheesta saisi puhua. Mutta jos emme puhu, niin mitä teemme? Vaikenemme niin kuin aina ennenkin?

Miksi me olemme takamatkalla jatkuvasti, mitä tulee epäasialliseen käytökseen? Epäkohdistahan pitää heti kertoa, kun sellaista kohtaa. Itsestään selvää, eikö? Vai onko sittenkään?

Nuoren rajat voivat hämärtyä

Nuoren urheilu-unelma voi olla vahva ja se unelma on niin voimakas, että se saattaa hämärtää kaiken muun siinä ympärillä. Tällöin ei enää ymmärrä, mikä kuuluu urheiluun ja missä joku muu alkaa. Pelko omasta urasta ja sen menettämisestä on niin voimakas, että se kahlitsee.

Toinen vahva kahle on häpeä. Pelko ja häpeä. Tästä minulla on myös omakohtaista kokemusta. Itselläni häpeä kahlitsi reilut 20 vuotta. Häpeä liittyi omaan sinisilmäisyyteen, lapsellisuuteen, tyhmyyteen ja tuskaan, mitä koko perhe joutui käymään läpi. Häpesin aiheuttamaani tuskaa. Syytin itseäni, vaikka terve järki muuta sanoi.

Olen keskustellut myös eri lajien nuorten kanssa ja yksi suurimmista epäkohtien esiin nostamisen esteistä on juuri pelko ja häpeä. Pelko omasta urheilu-uran puolesta, sillä valmentajalla/seuralla/lajiliitolla on valta stopata ura. He pelkäävät leimaantumista ja kokevat myös vähättelyä. Vähättely liittyy lapsellisuuteen, lajinomaisuuteen vetoamisella ja puhuminen leimataan turhaksi ”nillittämiseksi”.

Seuravalmentajamme tarvitsevat tukea

Mielestäni urheilun arvot ja eettisyys ovat kaiken perusta ja tämä tulisi näkyä valmennuslinjauksissa. Se tuo selkeyttä ja selkänojaa valmentajille: mitä vaaditaan ja mikä ei ole hyväksyttävää. Lentopallovalmennus seuroissa on pitkälti vapaaehtoistoimintaa, muttei se vähennä valmentajan tuen tarvetta.

Valmentajan hyvinvointi ja jaksaminen ovat mielestäni ensiarvoisen tärkeitä. Seuroissamme valmentajat kokevat ihan samoja paineita, siinä missä ammattivalmentajat. Puhun myös työnohjauksen puolesta urheiluvalmennukseen. Muutamat valmentajat jo sitä hyödyntävätkin oman valmentajuuden kehittämisessä. Valmentaminen on loppujen lopuksi ihmisten johtamista.

Valmentajan hyvinvointi on tärkeää myös tasapainoisen valmentamisen varmistamiseksi. Seurojen olisi hyvä miettiä, miten he tukevat valmentajiensa toimintaa ja miten sitä valvotaan. Pahinta ehkä mitä mielestäni voi tapahtua on, ettei kukaan puutu, kukaan ei kyseenalaista, vaan katseet käännetään epäkohdissa sivuun. Jos lapsi tai nuori kokee epäkohtia, meidän on puututtava asiaan välittömästi.

Epäasiallista käytöstä voi myös ilmetä urheilijoiden kesken. Tämä on myös epämiellyttävä asia, ja siihenkin on puututtava. Olen kuullut nuorilta, kuinka kiusaaminen yhden lajin sisällä johti peräti masennukseen ja samalla menetimme yhden tähden urheilutaivaalta. Kukaan ei puuttunut, kukaan ei halunnut nähdä, vaikka asiasta kerrottiin. Tapoja puuttua tähän on monia. Mikä on se oikea? Ei ole helppo päätös.

Näkisin myös, että meidän on tehtävä valmennuksesta läpinäkyvää. Vanhemmat ovat meidän voimavaramme. Perinteisesti vanhemmat ovat lasten urheilutoiminnassa toimineet kustantajina, kuljettajina ja kannustajina. Valmentajalla on 20 lasta ja 40 vanhempaa, ja kaikilla eri motiivit takana. Ensimmäinen keskustelu saattaa syntyä vasta, kun vanhempi haluaa tietää syyn lapsen pelaamattomuudelle. Uskallan väittää, että yleisin keskustelunaihe valmentajan ja vanhemman välillä on peliaika.

Entäpä kun avaamme meidän valmennusperiaatteemme, kerromme vanhemmille mitä salilla tapahtuu, pidämme keskusteluyhteyden auki? Vanhemmat voivat huomata asioita ja näistä puhutaan yhdessä valmentajan kanssa. Mutta tämä vaatii, että keskusteluyhteys on keskusteleva, toista osapuolta kunnioittava ja kuunteleva. Tähän ”suhteeseen” tarvitaan molemmat.

Haluan vielä nostaa esiin valmentajien pelon. Epäasiallinen käytös ja sen eri muodot tekevät valmentajista varovaisia. Kulttuuri ei myöskään saisi mennä liian pitkälle, missä sanoja käytetään kevyesti valmentajaa vastaan, mikäli jokin asia ei miellytä. Näihin liittyy  paljon kokemaa ja vahvoja tunteita. 

Saamme aikaan muutoksen yhdessä

Jokaisen seuran sivuilta tulisi löytyä Et ole yksin -palvelun yhteystiedot. He toimivat myös tukena seuroille.

Suomen Olympiakomitea järjesti Turvallinen toimintaympäristö -webinaarin, josta löytyy muun muassa käytännön esimerkkejä tilanteiden ratkaisemiseen. Tallenteet ja materiaalit löytyvät täältä.

Suomen Olympiakomitean Vastuullinen valmentaja -verkkokurssi on edelleen maksuton ja tämän olisi kaikkien hyvä suorittaa.

Onko seurassa tehty toimintasuunnitelmaa, miten nämä asiat käsitellään?

Elämän pelikirja -rakkaudesta urheilijoihin podcast haluaa nostaa esiin entisten urheilijoiden tarinoita urheilu-urasta ja kokemuksista. Isäntinä toimivat entinen NHL- ja maajoukkuejääkiekkoilija Tony Salmelainen sekä suomalaisen urheilumarkkinoinnin eturivin asiantuntijoihin jo vuosikymmenen kuulunut kauppatieteiden tohtori Arto Kuuluvainen. Sain kunnian olla mukana ja oma jaksoni käsitteli mm. valta-aseman väärinkäyttöä, mihin viittasin blogitekstissänikin aiemmin.  Mikäli urheilijoiden tarinat kiinnostavat, suosittelen kuuntelemaan heidän jaksojaan.

Haasteeni kaikille lasten- ja nuorten urheilussa toimiville on edelleen voimassa: luodaan yhdessä turvallinen toimintaympäristö lapsille ja nuorillemme. Kitketään epäasiallinen käytös urheilukulttuurista. Ollaan esimerkkinä muille – ja viedään muutos yhdessä eteenpäin.

Anna Vahe

ESLAn puheenjotaja

valmennuspäällikkö

johdon työnohjaaja

pelaaja