Seurat ja toiminta

Tällä sivustolla on esiteltynä alueemme seurat ja toimintaa alueilla, ks. alavalikot alueittain.

ESLAssa lähdemme kehittämään seurojen yhteistoimintaa ja haluamme tarjota jäsenseuroille palvelua niin, että seurat kehittyvät elinvoimaisina. Erityinen kysymys, jossa haluamme haastaa seurat, on uusien F-ikäisten ja mini-ikäisten ryhmien perustaminen. Tyttöseurojen toivotaan laajentavan toimintaa poikapuolelle. Mielellämme annamme opastusta myös lentisliikkareiden tai harrastusryhmien perustamiseen. Lisäksi haluamme olla mukana saattamassa uusia ryhmiä sarjapelaamiseen. Osaavat lentopallovalmentajat ovat käytetävissä vetämään parit treenit alkuun, jotta alasarjoihin uskalletaan lähteä mukaan.

Alasivuilta löytyy osa-alueittain tarjoamamme palvelut. Koulutus on pitkälti toteutettu Lentopalloliiton toimintana.

Alta löytyy ilmoittautumislomake seuroille ilmoittaa meille yhteyshenkilöitä, joille voimme viestiä ajankohtaisista asioista ja mahdollisuuksista suoraan. Uudessa Sporttisaitissa on toiminto, jolla jäsen - tässä tapauksessa seuratoimija voi itse päivittää yhteystietonsa ja tehtävänsä. Me pystymme lähettämään pari kertaa vuodessa tarkastuspyynnön tiedoista, jolloin yhteystiedot pysyvät ajantasalla. Toivomme tämän uuden suoraviestintätavan palvelevan seuratoimijoita mahdollisimman hyvin ja myös synnytäävän yhteistyötä alueella.

Etelä-Suomen Lentopallon Alueen seurat huom !

Kaikki seurojen yhteystiedot aluejaoston käyttöön saadaan Lentopalloliiton seurarekisteristä, jonne seuroja pyydetään ilmoittamaan tämänhetkiset puheenjohtajatiedot ja seurojen laskutusosoitteet. Jos esim seuran sarjamaksulaskut ovat tulleet virheosoitteisiin, on tärkeää että osoite päivitetään. Tietopäivitys tehdään ao linkistä aukeavalla SLeL:n netiisisvuilla olevalla ilmoituslomakkeella.

SEURAILMOITUKSEEN