III-lk tuomarikurssi (peruskurssi) Helsingissä

Aika: 2.-3.9.2019
Paikka: Helsinki, Pirkkolan uimahallin kokoustila

Helsingissä järjestetään III-lk:n kurssi eli peruskurssi 2.-3.9.2019 Pirkkolan uimahallin kokoustilassa klo 17.30-21.00. Kurssi on kaksipäiväinen ja osallistujille maksuton, eikä velvoita mihinkään. Ikäraja: sallistujien on täytettävä vähintään 15 vuotta vuonna 2019.

Kurssin suorittaneilla on oikeus hankkia tuomarilisenssi. Niille kurssilaisille, jotka hankkivat lisenssin ja ryhtyvät tuomaroimaan sarjapelejä, tarjoaa Helsingin lentopalloerotuomarit ry ensimmäisen vuoden jäsenyyden, pillin ja rangaistuskortit maksutta. Mestaruusliiga puolestaan on jo pitkään tarjonnut aktiivituomareille ilmaisen sisäänpääsyn liigapeleihin, ja toki sama koskee myös 1-sarjoja ja alempiakin tasoja.

Aktiivituomariksi ryhtymistäkään ei kannata turhaan pelätä, sillä pelejä ei nimetä kenellekään väkisin tai sellaisia otteluita, joita ei syystä tai toisesta halua viheltää. On mahdollista esim. tuomita vain oman seuran alasarjapelejä.

Kurssille voi hyvin osallistua myös silloin, vaikka ei olisikaan aikeissa viheltää sarjapelejä. Esim. kaikkia paikallissarjojen ja junioreiden pelejä viheltäessä ei tarvitse olla tuomarikorttia, mutta kurssin suorittaminen antaa siihenkin paremmat lähtökohdat.

Lisää tietoja ja mm. kurssimateriaali löytyy tuomaritoiminnan sivuilta:

https://esla.sporttisaitti.com/kilpailu/tuomaritoiminta/

Ilmoittautuminen ja lisätietoja:
Jori Ostrovskij
email: jostrovs@gmail.com
puh: 040-7636283