Beach volleyn valmennuskeskus Helsinkiin
Beach volleyn valmennuskeskustoimintaa on suunniteltu Etelä-Suomen Aluevalmennuskeskuksen yhteyteen ESA:n perustamisesta alkaen. Nyt siitä on tulossa totta – enää tarvitaan vaan motivoituneet pelaajat!
Beach volleyn valmennuskeskusta ollaan käynnistämässä Etelä-Suomen Aluevalmennuskeskuksen yhteyteen Helsinkiin. Tavoitteena on, että beach volleyn valmennuskeskus on toiminnassa lukukaudella 2008-2009 ja sen yhteydessä toimii sekä poikien että tyttöjen ryhmä.
Valmennus
Beach volleyn lajivalmennus toteutetaan hallissa ja fyysinen harjoittelu sekä hallissa että kuntosalilla. Harjoittelukertoja on kolme kertaa viikossa aamupäivisin.
Valmentajakuviotkin ovat jo selvillä. Tarjolla on huipputason valmennusta, sillä Korson koululla liikunnanopettajan tehtävässä ja beach volleyn maajoukkuevalmentajana toimiva Kai ”Kaipe” Liukkonen on ottamassa valmennusvastuun.
Kohderyhmä
Beach volleyn valtakunnallisen valmennuskeskuksen ensisijainen kohderyhmänä eivät ole lukioikäiset nuoret, vaan korkea-asteella opiskelevat tai välivuotta viettävät varhaisaikuiset sekä aikuiset.
Beach volleyn valtakunnallinen valmennuskeskus
Etelä-Suomen Aluevalmennuskeskuksen (ESA) yhteyteen perustettava beach volleyn valmennuskeskus on valtakunnallinen. Valtakunnallisen valmennuskeskuksen titteli on luonnollinen, sillä Vantaalla (Kisällintie 6), Vantaa)sijaitseva valtakunnan ainoa beach volley –halli tarjoaa mahdollisuuden ympärivuotiseen harjoitteluun.
Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian (Urhea, http://www.urhea.fi/) myötä tarjoutuu erityisesti korkeakouluopiskelijoille loistava mahdollisuus opiskella ja valmentautua yhtä aikaa.
Lisätietoja
Tiedusteluihin vastaavat valmennuspäällikkö Antti Paananen, antti.paananen(at)lentis.slu.fi tai 044 541 3651, aluekehittäjä Pertti Kulluvaara, pertti.kulluvaara(at)lentis.slu.fi tai 0440 806 605.
|